The Crew on tikkipeli, jossa on 40 pelikorttia ja 36 tehtäväkorttia. Pelikortit sekoitetaan pelin alussa ja jaetaan pelaajille tasan (Kolminpelissä yhdelle pelaajalle tulee ylimääräinen kortti). Molemmissa korttipakoissa on klassisen korttipakan tyyliin eri arvoiset kortit joka korttimaasta.
Kierroksen aikana jokainen pelaaja laittaa yhden kortin pöydälle tikkiin. Ensimmäisen pelaajan kortin maa ratkaisee, minkä maan kortteja pelaajien on laitettava pöydälle. Jos pelaajalla ei ole kyseisen maan korttia kädessään, hän saa laittaa yhden toisen maan kortin. Kun kaikki pelaajat ovat laittaneet kortinsa pöydälle, korkea-arvoisin tikissä oleva kortti oikeasta maasta kertoo kierroksen voittajan. Voittaja ottaa tikin kortit käteensä. Sitten alkaa seuraava kierros.
Pelin juju on siinä, että pelin alussa pelaajat saavat avaruustehtävän suoritettavaksi. Pelissä on kaiken kaikkeaan 50 avaruustehtävää, josta jokainen on edellistä vaikeampi. Niitä ei tarvitse pelata putkeen, vaan ne ovat suunniteltuja niin, että voi jatkaa mistä jäi vaikkapa eri porukan kanssa.
Avaruustehtävien läpäisemiseen, jokainen sen osatehtävistä on onnistuttava. Yhdellä pelaajalla voi olla monta tehtävää, kun taas toisella ei niitä välttämättä ole ollenkaan. Jos pelaajalle annetaan tehtävä, hän nostaa yhden 36:sta tehtäväkortista ja saa siten tietää, minkä kortin hänen on voitettava tikissä onnistuakseen siinä. Jos väärä pelaaja voittaa tikin, kaikki pelaajat häviävät. Pelaajat eivät saa keskustella keskenään kortteistaan tai tehtävistään, mutta heillä on apukeino: Radiopuhelin!
Radiopuhelimen avulla pelaaja saa näyttää yhden pelikorteistaan. Hän asettaa sitten radiopuhelimen kortin yläpuolelle, alapuolelle, tai keskelle. Ensimmäinen vaihtoehto tarkoittaa, että kyseinen kortti on korkea-arvoisin kortti annetusta maasta hänen kädessään, kun taas radiopuhelimen asettaminen kortin alapuolella tarkoittaa, että se on alin kortti siitä maasta. Kortin keskellä oleva radiopuhelin kertoo, että se on ainut kortti siitä maasta pelaajan kädessä.
Publisher description in English:
In the co-operative trick-taking game The Crew: The Quest for Planet Nine , the players set out as astronauts on an uncertain space adventure. What about the rumors about the unknown planet? The eventful journey through space extends over 50 exciting missions. But this game can only be defeated by meeting common individual tasks of each player. In order to meet the varied challenges, communication is essential in the team. But this is more difficult than expected in space.
With each mission, the game becomes more difficult. After each mission, the game can be paused and continued later. During each mission, it is not the amount of tricks, but the right tricks at the right time that count.
The team wins only if every single player is successful in fulfilling their tasks.